Tänään on se päivä, kun Merilin saapuu taloon. Siitä on lähes 12 vuotta aikaa kun tässä taloudessa on viimeksi tassutellut pentu, joten nyt on juhlahetki. Miten tähän tilanteeseen päästiin ja mitä sitä ennen tapahtui? Se on tarina, joka pitää kertoa, jotta Merilinin merkitys avautuu....

Merilin saapuu taloon 26.3.2020

Tätä hetkeä on odotettu. Vauva Merilin kera tuon ihastuttavan katseen saapuu kotiin. Avoin, utelias ja kysyvä katse - tuon katseen kun vauva Merilin latasi minuun tiesin. Tiesin, että se tässä. Laumani tuleva jäsen, jota minä ja Neppari ollaan odotettu pitkään ja hartaasti. 

Kaikki alkoi vuonna 2018...

Ehkä on hyvä hieman taustoittaa mitä tapahtui ennen Merilin vauvan saapumista ja syntymää. Kertoa tapahtumista, jotka johtivat tähän hetkeen. Minullahan oli vielä vuonna 2018 kolme faaraokoiraa enkä osannut aavistakaan millainen suru minua kohtaisi vuoden aikana. Kolmen koiran lauma oli ollut kasassa jo 9 vuotta ja kaikki näytti olevan hyvin - toki lauman matriarkka, mamma-Weera oli jo 15 vuoden korkeaan ikään ehtinyt muorikoira. Se ei kuitenkaan ollut Weera, joka lähti laumasta ensimmäisenä - vaikka olin siihen valmistautunut, että suru tulisi ja silti se tuli aivan eri vaatteissa kuin odotin. 

Toukokuussa 2018 lähdin viemään Weeran tytärtä Meritiä eläinlääkäriin jalassa olleen rasvapatin vuoksi, joka oli kasvanut viimeisten kuukausien aikana nopeampaa tahtia. Jätin Meritin eläinlääkäriin leikkausta varten ja lähdin kotiin odottamaan soittoa, että voin noutaa Sirkuskoirani kotiin toipumaan. Sitä soittoa ei koskaan tullut. Tuli soitto tulla hyvästelemään Sirkuskoira, sillä jalan rasvapatti osoittautuikin syöpäkasvaimeksi joka oli levinnyt laajalle. Se oli yksi elämäni kovimmista paikoista. Istuin Merit esilääkityksen alla sylissäni tunnin eläinlääkäriasemalla tentaten eläinlääkäriä - ollaanko nyt varmoja ettei muuta vaihtoehtoa ole? Aivan varmoja? Ihan oikeasti? Kyllä oltiin aivan varmoja ja niin kuulin suustani ne sanat, jotka pysäyttivät elämän toviksi: " Minä päästän rakas sinut pois". Sirkus sulkeutui 12 vuoden yhteiselon jälkeen ja niin lähti Sirkuskoirani Merit. Yhtäkkiä ja odottamatta. Kesä 2018 meni surussa ja syksy toi tullessaan toisen surun, jota olin osannut odottaa. Weera oli jo ylittänyt 15 vuoden iän ja marraskuussa istuin jälleen faaraokoira sylissäni eläinlääkäriasemalla. Weeran hyvästeleminen oli loppujen lopuksi helpompaa, sillä olin ehtinyt valmistautua siihen jo pitkään ja Weera oli elänyt erittäin pitkän ja hyvän elämän. Silti hyvästijättö on aina raskasta, vaikka miten valmistautuisi. Vuosi 2018 toi minulle ja Nepparille ei yhden, vaan kaksi suurta surua lyhyen ajan sisällä ja surut täytyy surra, ennen kuin uutta voi tulla tilalle. 

Surua kyynelin kastella täytyy, jotta se puhkeais kukkaan. Helli ja hoivaa, varoen vaali, ettei se menisi hukkaan.

Pois älä oveltas käännytä koskaan, suru jos koputtaa milloin,pyydä se sisälle, syötä ja juota, tarjoa yösija silloin. -Jenni Vartiainen | Suru on kunniavieras-

Meritin ja Weeran lähdön jälkeen tiesin ettei uutta koiraa voi tulla pitkään aikaan. Se suru oli niin lamauttava ja jäätävän kokoinen ettei uusi koira olisi saanut oikeanlaista alkua laumassamme kun minä ja Neppari olisimme surusilmin haikailleet Weeran ja Meritin perään. Suru on siitä mielenkiintoinen seuralainen, että se muuttuu ajan myötä. Niin kävi tässäkin tarinassa ja 2019 suru alkoi muuttua ja viimein hellittää. 

Kevät 2020 muotoutui sitten ajankohdaksi kun se uusi laumanjäsen löytyi. Se löytyi Lumijoelta ja faaraokoiran vaatteissa tietenkin:) Faaraokoira vauva Merilin ja hänen katseensa, tomera otteensa elämään ja reipas suhtautuminen vei minut mukanaan. Nyt on se hetki ja tässä on se pentu. Uskon, että Merilin tuo tullessaan iloa Nepparin ja minun elämääni. Kaikista parasta on se, että ollaan jälleen lauma eikä laumantynkä! Joten tervetuloa Merilin - we are ready for you!  

Neppari ja minä Koitelinkoskella kesällä 2019.

©  Heidi Ollila 2020